Osa Kuusikymmentäviisi – Party Sixty-Five: Mandalay

Pitkän bussimatkan jäljiltä olimme vähän riekaileina, mutta onneksi pääsimme hotellihuoneeseen jo aamuseitsemältä ja saimme nukuttua muutaman tunnin, ennen kuin lähdimme katselemaan kaupunkia. Kuten olimme jo sopineet taksikuskin kanssa, seuraavana päivänä menisimme kolmeen ikivanhaan kaupunkiin (Amarapura, Sagaing ja Inwa) ja samalla kattaisimme Mandalayn eteläosan nähtävyydet. Niinpä tämän päivän aikana ajattelimme kierrellä pohjoisosaa omin päin. Hotellime oli periaatteessa kävelymatkan päässä Mandalayn palatsista, ehkä parin kilometrin päässä, joten lähdimme siihen suuntaan pitkin tomuista katua. Kuten aiemmin Yangonissa, totesimme hyvin pian ettei kävely ole mitenkään miellyttävä liikkumismuoto Myanmarissa – oli ihan hirvittävän kuuma, eikä jalkakäytäviä joko ole olemassakaan, tai ei niitä pitkin voi ainakaan kävellä, koska ne on tukittu kaikenmaailman myyntikojuilla, moottoripyörillä ja vaikka millä. Niinpä täytyy kävellä tien vieressä, jossa jatkuvasti ohi vilahtelevat ja tööttäävät autot, moottoripyörät ja monenlaiset erikoiset kulkuvälineet uhkaavat henkeäsi. Outoa kyllä, meille ei tarjottu taksikyytejä mistään suunnalta, ihan itse täytyi yrittää saada taksia ja siinäkin meni useampi minuutti, ennen kuin moottoripyörätaksi pysähtyi. Sovittiin hinnasta (joka tuntui meistä aika kalliilta, mutta ei sitä saanut enää halvemmaksi tingattua), hypättiin kyytiin ja lähdettiin liikkeelle. Matka oli vähän odotettua pitempi, kuski selitti että poliiseja välttääkseen hänen pitää mennä hiljaisempia katuja pitkin – ei tainnut olla taksiluvat kunnossa. Hetken ajeltuamme hän hoksasi tarjota minulle kypärää pyörän edessä olevasta korista ja sitten antoi oman kypäränsä Ginalle. Nyt tuli turvallinen olo. 

After the long arduous bus ride we were both a bit broken, but luckily we could check into our hotel room already at 7am and we could catch some sleep before heading out on the town. As we had already agreed with the taxi driver, the following day we will visit the three ancient cities (Amarapura, Sagaing and Inwa) and on the way we could also see the sights in the southern bit of Mandalay. Therefore today we decided to look around in the northern bit by ourselves. Our hotel was basically within walking distance from the Mandalay Palace so we set on foot along the dusty road in that direction. However, as we realized before in Yangon, walking is not a pleasant way of getting around in Myanmar – the heat is infernal and there either are no pavements at all or even if there are, you can’t walk on them since they are blocked by different sort of sales stalls, motorcycles and God knows what else. So you are forced to walk on the side of the road where the continuous flow of cars, motorcycles and all sorts of stranger vehicles are a constant threat to your life (and hearing, with the incessant honking). Strangely enough, we were not offered any taxi rides, we had to actually try to flag down a taxi ourselves and it took several minutes before a motorcycle taxi stopped. We agreed on a price (which seemed a little high but we didn’t really have much choice), hopped on and started on our way. The drive seemed a little longer than we expected, the driver said something to the effect that he has to take side streets to avoid police. I suppose his taxi licence was not in order. As an afterthought the driver produced a helmet for me from his basket and then he removed his own helmet, handing it to Gina. Well now we feel safe.

In front of the palace moat

Mandalay Palace

Mandalayssa useimpia historiallisia nähtävyyksiä varten pitää ostaa kombolippu (10 USD per henkilö), joka on voimassa viisi päivää ensimmäisestä leimasta alkaen. Ostimme lipun kuuliaisesti ensimmäisestä käyntikohteestamme eli Mandalayn palatsista. Palatsin alue kattaa ihan valtavan alan keskeltä kaupunkia ja sitä ympäröi vallihauta ja korkea muuri. Turistit tosin voivat vierailla vain itse palatsin alueella, ympäröivillä alueilla tehdään ymmärtääkseni jotain sotilaallisia aktiviteetteja. Siellä on useita rakennuksia, monet niistä ovat tosin täynnä tyhjää. Siellä oli erikseen rakennukset esimerkiksi kuningattaren kylpyhuoneelle, kuninkaan pukeutumishuoneelle ja niin edes päin. Vartiotornin huipulle kiivetessä näkee koko alueen. Ei se mikään kovin korkea torni edes ole, mutta hillittömässä helteessä sekin kiipeäminen otti koville. Alueella oli myös lipun hintaan kuuluva museo, joka oli kyllä aika säälittävä tapaus – vietimme siellä ehkä kolmisen minuuttia. Palatsin kiertelyn jälkeen päätimme nauttia paikallisen lounaan heti palatsin ulkopuolella, paistetut kasvisnuudelit sokeriruokomehun kera lähti sangen halpaan hintaan. Oli mielenkiintoista nähdä, miten he käsittelevät sokeriruokoa: ensin siellä pieni lapsi (jonka Euroopassa tuskin vielä annettaisiin käyttää saksia omin päin) hakkasi ruokoja pienemmiksi machete-veitsellä, sitten niiden annettiin liota vedessä jonkin aikaa, jonka jälkeen jätkä laittoi ne läpi käsikäyttöisen myllyn. Sieltä sitä mehua tuli suoraan lasiin ja hyvältä maistui. Sitten otimme taksin Shwenandaw-luostariin, joka oli kiinnostava esimerkki puisesta temppelistä hienoine kaiverruksineen. Lähellä oleva Sandamuni Pagoda oli upea näky tuhansine valkoisine stupineen, joiden kultaiset huiput kimaltelivat auringossa. Tämä riitti ensimmäiselle päivälle, olimme vähän uupuneita vielä vähäisestä yöunista sekä helteestä.

Making sugar cane juice

Delicious end product

In Mandalay you need to buy a combo ticket (10 USD per person) for most sights and the same ticket is valid for five days from the first stamp. We bought it at our first sight which was the Mandalay Palace. The area of the palace covers a huge area in the centre of the city and it is surrounded by a walled moat. You can only visit the actual palace area though, most of the grounds are off-limits to the tourist as some sort of military activities take place there. The palace consists of a huge number of smaller buildings, most of them seemed pretty empty these days. There were separate buildings for functions like the Queen’s bathroom, the King’s dressing room and the like. Climbing to the top of the watch tower will give you a view over the whole area. It’s not even a high tower, but climbing it took some stamina in the heat. There was also a pathetic museum on the grounds where we spent around three minutes. After looking around the palace we decided to have local lunch in a simple establishment right outside. We got fried noodles with veggies and a glass of sugar cane juice for much cheapness. It was interesting to watch them make the sugar cane juice: first a little child (who probably would not be allowed to use scissors without supervision in Europe) hacked the canes smaller with a machete, after which the canes were soaking in water for a while and then they were put through a hand-operated mill of some sort. The juice squirted out and was poured through a filter straight into a glass and man, that was nice. After lunch we got a taxi to Shwenandaw Monastery that was an interesting example of a wooden pagoda with beautiful carvings. The nearby Sandamuni pagoda was a stunning sight with its thousands of white stupas gleaming in the sun light. This was enough of sight-seeing for our first day as we were still a bit tired from the lack of sleep and the heat. 

Shwenandaw Monastery

Sandamuni Pagoda

Seuraavana aamuna menimme hotellin respaan sovitusti aamukahdeksalta ja joku heppu lähestyi meitä heti toiveikkaan näköisenä. Totesimme, ettei tämä ole kyllä se sama kuski, jonka kanssa edellisenä päivänä juttelimme, mutta hän tuli suoraan kysymään ”Hungary and Finland, yes?” Olimme kyllä mitä todennäköisemmin ainoat suomalainen ja unkarilainen odottamassa kyytiä! Kävi ilmi, että tämä oli sen eilisen tyypin serkku, joka tuli tuuraamaan. Mikäs siinä, lähdimme sitten matkaan ja ensimmäinen pysäkki oli paja, jossa tehtailtiin kultalehtiä. Se oli jännää nähdä, miten siellä hakataan tuntikausia pienenpientä kultapalaa, kunnes se on paperinohut ja pehmeä. Tämä hakkaaminen tehdään rankkana fyysisenä työnä ilman mitään koneita. Tätä käytetään kultaamiseen eli päällystetään mitä siten halutaankin päällystää kullalla. Buddhalaiset ostavat usein pieniä kultalehtiä Buddhan patsaaseen kiinnitettäväksi (tämän näimme Mahamuni Pagodassa), jossa patsas on ihan täysin pienten kultapalasten peitossa. Temppeli oli ihan täynnä ihmisvilinää, ilmeisesti tänään oli joku erikoinen päivä jolloin nuoret tytöt oli laitettu viimeisen päälle. Kuskimme ei oikein osannut selittää, mistä tässä rituaalissa oli kyse, minä kuvittelin että se olisi ollut meidän konfirmaatiotamme vastaava tilaisuus. Kävimme myös pajassa, jossa tehtiin monenlaisia käsitöitä puun veistämisestä ja sätkynukeista monimutkaisiin seinäkoristeisiin ja tilkkutäkkeihin. Kaikki tehdään hyvin yksinkertaisilla työkaluilla ja tekijöiden taito on ihan ällistyttävä.

Hitting the gold

Girls in the Mahamuni Pagoda

 Sitten ajoimme Mandalayn kaupungista Amarapuran luostariin, joka on alueen suurimpia luostareita 1500 munkillaan. Perinteen mukaan joka aamu munkit menevät ulos kaduille pidellen metallikulhoa, johon ihmiset lahjoittavat heille ruokaa ikään kuin almuiksi ja nämä antimet ovat munkkien ainoaa ruokaa. Mistä lie syystä siitä, että munkit syövät päivän ainoan ateriansa klo 10:15 joka aamu, on tullut vetonaula matkailijoille ja kaikki alueen turistit kokoontuvat sinne tähän aikaan katsomaan, miten yli tuhat munkkia menee parijonossa ruokalaansa. Onhan se melkoinen näky, lähinnä kun heitä on niin kovin monta ja joukossa on paljon todella pieniä poikia. Nykyaika näkyy kulhojen sisällössä – ihmiset näkyvät lahjoittavan erilaisia keksejä, limsatölkkejä, sipsejä ynnä muuta pakattua ruokaa, mikä on toki helpompaa ja käytännöllisempää kuin ruoan valmistaminen ja pakkaaminen, mutta kovin terveelliseltä munkkiriepujen ruokavalio ei näytä. Munkit seisoivat jonossa pitkään odottaen kärsivällisesti merkkiä, jotkut hartaina ja vakavina, toiset hihittäen mahdollisesti oudoille turisteille, jotka tulevat sinne pällistelemään heidän syömistään. Tämä oli ainoa paikka Myanmarissa, jossa turisteja oli selvästi enemmän kuin paikallisia. Yksinkertaisen ateriansa jälkeen munkit jatkavat rutiiniaan opiskellen buddhalaisia kirjoituksia jne. Kun taas turistit jatkavat matkaansa seuraavaan kohteeseen. Meille se oli Sagaing-mäki, jolla on yllättävää kyllä pari pagodaa. On ihan uskomatonta, miten paljon erilaisia buddhalaisia monumentteja tässä maassa on, tuntuu että jokaisessa kaupungissa niitä on sadoittain, joissain kuulemma tuhansittain. Tämän paikan hienointa antia meille oli Umin Thounzed-kompleksin 45 Buddhaa, jotka istuivat vieri vieressä ikään kuin luolassa. Kuskimme vei meidät niin ylös kuin mahdollista, mutta sinne oli vielä pitkä matka satoja (tai siltä ainakin tuntui) matkamuistokojujen reunustamia portaita pitkin. Portaiden huipulla oli vaikka kuinka monta koloa, joissa oli Buddha-patsaita, niin että lopulta melkein missasimme sen päänähtävyyden. Kylttien laittaminen, niin että matkailijat löytäisivät kohteensa, ei ole Myanmarin vahvimpia puolia. Onneksi ne lopulta löysimme ja olihan se etsimisen arvoinen näky. Sieltä jatkettiin mäen huipulle, jossa oli pari muuta pagodaa ja hienot maisemat. Sitten oli aika mennä kohti Inwaa. Nautimme ensin yksinkertaisen lounaan parin oluen kera paikallisessa ravintolassa joen äärellä, sitten hyppäsimme pieneen veneeseen (kuski jäi odottelemaan meitä, omien sanojensa mukaan hän meni nokosille ravintolaan) joka vei meidät joen poikki Inwaan. Siellä tarvitsi eri kuljetusmuodon ja selkeästi hevoskärryllä ajelu oli suosituin vaihtoehto. Ei se ihan sikahalpaa tosin ollut, tunnin ajelusta sai pulittaa 8000 kyatia eli melkeinpä 8 euroa, mutta tämä ei ollut neuvoteltavissa oleva hinta. Eikä siellä taas olisi kyllä kävellyt hullukaan, eri paikkoihin oli monen kilometrin matka ja jos en ole vielä sattunut mainitsemaan, oli ihan helvetillisen kuuma. Panin merkille, että hyvin monet hevoskuskit olivat naisia, kuten meidänkin kuskimme, oletettavasti matkailijat tuovat paikallisille naisille hyvän työllistymismahdollisuuden. Hevosnaisemme ei puhunut sanaakaan englantia, mutta oli paikalliseen tapaan yhtä hymyä. Kärryllä meno oli ihan hauskaa, vaikkakin hidasta eikä mitenkään erikoisen mukavaa menoa. Täällä kaikki pagodat olivat erilaisia kuin mitä olimme tähän asti nähneet, sillä nämä olivat todella ikivanhoja eikä niitä ollut restauroitu, joten ne olivat enemmänkin raunioita eikä enää aktiivisesti käytössä olevia temppeleitä. Oli ihan virkistävää olla välillä näin hiljaisessa paikassa, jossa oli tuskin yhtään autoja, muutama moottoripyörä siellä täällä, mutta enimmäkseen vain hevoskärryjä.

 Olimme maksaneet tunnin ajelusta, mutta siinä meni puolitoista tuntia, koska käytännössä jo pelkkä paikasta toiseen ajaminen kesti tunnin ja toki joka paikassa hyppäsimme ulos vaunusta ja otimme vähintääkin muutaman kuvan. Täällä matkamuistojen myyjät olivat sinnikkäämpiä kuin muualla Myanmarissa, yleensä riitti kun sanoi pari kertaa ”no thank you”, mutta monissa temppeleissä täällä niistä ei tahtonut päästä millään eroon. Monet myyjät olivat sitä paitsi pieniä lapsia, joille säälitti sanoa ei. Palasimme sitten veneellä takaisin paikkaan, jonne olimme jättäneet kuskimme ja ajettiin sieltä U Bein Bridge-sillalle. Tämä oli suunniteltu auringonlaskun ihailu-paikkamme, mutta meillä oli vielä pitkälti yli tunti aikaa ennen auringonlaskua. Kävelimme huteran puusillan puoleenväliin, josta pääsi alas ravintolaan ja nautimme siellä lasin sokeriruokomehua sekä kookosvettä suoraan pähkinästä. Maisemat joen yli, siltaa ylittävät ihmismassat sekä joella soutelevat kalastajat olivat pittoreski näky jota kelpasi katsella ja nauttia paikan rennosta ilmapiiristä. Auringonlaskut täällä ovat sitten jänniä: näyttää aina ikään kuin aurinko vain muuttuisi paljon punaisemmaksi, sitten haihtuisi hitaasti taivaalta sen sijaan, että se itse asiassa laskisi horisonttiin. Oletan, että se vain katoaa ainaiseen usvaan ja siksi emme näe, miten se lopulta laskee. Joka tapauksessa, se on todella kaunis näky. Kävelimme takaisin sillan yli ja kuski ajoi meidät takaisin hotellille, jonne päästiin hyvin väsyneinä mutta onnellisina pitkän päivän jälkeen. 

Monks waiting for their meal time

45 Buddhas at Umin Thounzed

The following morning we went down to reception at 8am as agreed and right away a hopeful-looking guy was approaching us. It was not the guy we had spoken to the day before so I was prepared to ignore him, but he came up with an opening sentence “Hungary and Finland, yes?” We concluded that we must the only Finnish and Hungarian people waiting for a pick-up! It turned out this was the cousin of the guy so he was here to cover. Sure, we started off and our first stop was a gold leaf work shop. This is where they pound a tiny little piece of gold for hours and hours, until it becomes paper-thin and soft, easy to cut. The hitting is hard physical labour without any machines. The gold leaf is then used to gild whatever they want to gild, also the Buddhist devotees often buy gold leaves for placing it on the Buddha statue as a form of worship. We saw that in action in Mahamuni pagoda, where the gigantic Buddha statue is completely covered in gold leaves. The temple was extremely busy and full of devotes, apparently it was a special day when young girls are all dressed up and then walk around in a procession to get a blessing – our driver couldn’t really explain what the ritual was about but I assumed it’s something like the first confirmation. We also visited another work shop where they made all sorts of handicrafts from wood-carving to puppets and embroidery. It was incredible how detailed patterns the workers can do with such rudimentary tools, it’s all about the skill. 

Carved statues

Then we left the city of Mandalay behind and drove to the Amarapura Monastery that is among the biggest ones in Myanmar with 1500 monks. According to the tradition, the monks go out every morning with their metal bowls to collect alms, mainly food from the local devotees and this donated food constitutes their only meal of the day. For whatever reason, the meal time of the monks has become a major tourist attraction and every morning at around 10:15, when over a thousand monks walk into their canteen in a line, all the tourists gather there to see them. This was the first time in Myanmar I felt the foreign tourists outnumbered the locals. The never-ending procession of monks is a really awe-inspiring sight, mainly as there are so very many of them and many of the monks are really just little boys. You can see how times have changed in the contents of their food bowls: it seems the people are donating things like biscuits, crisps and canned sodas in brightly-coloured packaging. Sure, it’s easier and more practical than preparing and packing food, but it does not seem like a very healthy diet for the poor monks. They were standing in the line for a long time, waiting for a signal to start walking to the canteen, some of them serious and solemn, others giggling around, presumably at the silly tourists who come to gawk at them eating. After they have had their simple meal, the monks get on with their daily routine of studying Buddhist texts and so on, while the tourist continue on to the next destination. 

For it that was the Sagaing hill where – believe it or not – you could find a couple of pagodas. The sheer number of Buddhist monuments in the country is astounding, it seems that each city has easily hundreds of them, some have thousands. The main sight of the Hill was Umin Thounzed complex with its 45 Buddhas that were sitting serenely side by side in a kind of a cave. The driver took us as high up as possible but from there you still had to take lots of stairs that were lined with souvenir stalls. Once we finally got to the top, we didn’t know where the 45 Buddhas were as there were plenty of nooks and crannies with several Buddha images but none of them had that many. We strolled around, up and down and nearly missed the main point – putting up signs to help tourists to find their way is not a strong suit of the Myanmar people. Finally we did stumble on the right place and it was worth looking for – wow. Then we continued onto the top of the hill where you could see a few more pagodas and the view over the landscape that was really gorgeous. Then it was time to head towards Inwa. First we had a simple lunch with a couple of beers in a local restaurant by the river, then we needed to take a boat across the river leaving our driver behind (he said he will have a nap in the restaurant in the meanwhile, good for him). On the Inwa side we needed another form of transport and hiring a horse cart was clearly the thing you do. It wasn’t dirt cheap as one hour’s ride cost 8000 kyat but that was a fixed price. In any case walking was not an option since the distances were pretty big and in case I haven’t mentioned, it was as hot as hell. I noticed that most of the cart drivers were women, like our driver as well – probably the tourism trade gives the local women good employment opportunities. Our driver didn’t speak a word of English but as most locals, she was all smiles and exuded kindness. It was a fun although slow and somewhat uncomfortably way of getting around. Here the pagodas were different than the ones we had seen in other places as they were really ancient and had not been renovated – they were more like ruins than active temples. It was refreshing to be in such a quiet place with hardly any traffic – there were one or two cars and a few motorcycles here and there, but mainly it was just horse carts. We had paid for one hours’ ride but in practise it took about 1,5 hours since just the ride between places took nearly an hour and of course we hopped off at least to take a few pictures everywhere. Here the souvenir hawkers were a bit more insistent than elsewhere in Myanmar – usually it was enough to say “no thank you” once or twice but here it seemed you cannot get rid of them. Many of them were little children and it felt even worse saying no to them. After touring around Inwa we took the boat back to the other side of the river and reunited with our driver to get to the U Bein bridge. It is a rickety wooden bridge that is 1,2 km long and it’s a popular place for viewing the sunset. We had plenty of time before the sunset so we strolled slowly along the shaky bridge until about half way where we could go down to a restaurant. We sat down to enjoy a glass of sugar cane juice and fresh coconut. The view over the river, the constant mass of people along the bridge and the fishermen in their boats offered nice sights while waiting for the sunset. It’s funny about sunset here – it always seems like the sun just gets really red, then vanishes slowly while still up in the sky, it’s like you can’t really see it lowering below the horizon. I assume it disappears into the ever-present mist before reaching the horizon. In any case, it’s just beautiful. We walked back to the car and drove to the hotel, tired but happy after a great day. 

Boat across the river to Inwa

Ancient temples at Inwa

Vielä oli päivä jäljellä Mandalayssa ja päätimme kattaa viimeiset pohjoispuolen nähtävyydet. Otimme moottoripyörätaksit muutamaksi tunniksi (5000 kyatia per hlö, tällä kertaa oltiin kahdella eri pyörällä ja kypärätkin löytyivät) ja ajeltiin niillä Kuthodaw pagodaan, jossa on niin sanottu ”maailman suurin kirja” – se tarkoittaa satoja stupia, joista jokainen sisältää sivun buddhalaisia kirjoituksia kaiverrettuna valtavaan kiveen. Sieltä jatkettiin matkaan Kyauk Taw Gyi pagodaan, jossa jättimäinen marmorinen Buddha pitää kotiaan. Kävelymatka Mandalay Hill-mäen huipulle alkoi siitä ihan vierestä. 920 porrasta vie vierailijan hitaasti ja hikisesti ylös monien stupien ja temppeleiden läpi mäen huipulle, joka on suosittu auringonlaskunkatselupaikka. Kiipesimme loputtomia portaita pitkin, luullen aina silloin tällöin saavuttaneemme huipun, mutta ei – vielä se jatkui. Siinä meni hidasta tahtia lähemmäs tunti, ennen kuin olimme viimein ihan huipulla ja näimme, miten suosittu paikka se todella onkin: siellä oli ihan tuhottomasti turisteja, useimmat niistä tulleet joko takseilla tai bussilla. Huijausta. Joka tapauksessa se oli mielenkiintoinen matka kävellä, ei taksilla ajellen olisi nähnyt kaikkia niitä pagodoja ja kissoja (siellä näkyi asuvan paljon suloisia kissoja!). Mäen huipulta näki helposti, miten tasaista maa täällä onkaan – ei muita mäkiä näkynyt mailla halmeilla ja itse kaupunkikin oli kovin matala, ei pilvenpiirtäjistä tietoakaan. Mennessämme alas yksi paikallinen jätkä alkoi jutella meille, kertoi muuttaneensa tänne vastikään Yangonista ja että hänen isänsä oli jossain valtion virassa. Hän kertoi myös ylpeästi käyneensä viidessä maassa: Thaimaa, Cambodza, Singapore, Vietnam ja Laos. Tämä on varmaan paikallisten standardien mukaan oikein maailmanmatkaaja, niin ylpeältä hän vaikutti. Päästessämme alas asti hän sitten vilkutti tyytyväisenä hei heit ja jatkoi matkaansa, eli ei halunnut meistä mitään muuta kuin hetken juttuseuraa.

 Me hyppäsimme takaisin moottoripyörien selkään ja suuntasimme nukketeatteriin, edessä oli nimittäin yksi Mandalayn huippukohtia: perinteinen nukketeatterishow. Ainoa ongelma oli, etteivät kuskimme ymmärtäneet mihin halusimme mennä, ennen kuin suoritin sätkynukkeimitaationi – sitten he nauraen veivät meidät oikeaan paikkaan. Emme olleet ostaneet lippuja etukäteen, sillä edellisen päivän kuskimme oli vakuuttanut meille lippujen oston olevan helppoa. Niin se olikin, show alkoi klo 20:30 ja meidän saapuessamme reilu tuntia aiemmin lippuja oli vielä paljon jäljellä ja saimme valita parhaat paikat eturivissä. Lippu maksoi 10 000 kyatia, mikä oli melko kallista, mutta mielestämme ihan täysin sen arvoista. Muu yleisö koostui melkein pelkästään turisteista, mutta käsittääkseni näytös oli ihan aitoa perinteistä menoa. Lavan edessä oli viiden miehen orkesteri paukuttaen mielipuolisesti erilaisia rumpuja, jotain ksylofonin tapaista sekä soittaen huilua, joka kuulosti käärmeenlumous-huilulta – en erottanut sekamelskasta mitään melodiaa tai harmoniaa, minusta se kuulosti siltä kuin lapsilauma hakkaisi eri instrumentteja ihan miten sattuu, mutta se varmaan vain osoittaa minun ymmärryksen puutteeni. Lavalla sätkynuket tanssivat ja aina välillä verho kohosi niin, että yleisö näki naruista vetelevät taitavat mestarit. Nukkeja oli ihmishahmoja, eläimiä kuten apina, hevonen tai käärme, sekä demoneja. Välillä lavalla oli myös ihmistanssija, joka teki samoja liikkeitä kuin vieressä oleva nukke. Koko show kesti tunnin, mikä oli ihan sopiva pituus – pitemmän päälle se olisi varmaan käynyt tylsäksi, mutta tämä oli oikein nautittava ja hauska kokemus. Ostimme Mandalaysta myös kotiinvietäväksi pari sätkynukkea, joten voimme suorittaa nukketeatteria sitten myös kotona (vieraille varoitukseksi!)

Kaiken kaikkiaan käyntimme Mandalayssa oli tosi mukava ja mielenkiintoinen, oli hyvä nähdä näitä työpajoja ja teatteria lukemattomien pagodojen lisäksi. Täältä jatkamme matkaa Baganiin laivalla aamuseitsemältä – edessä on noin 9 tunnin laivamatka pitkin Irrawaddy-jokea. 

We still had one more day in Mandalay and we decided to cover the rest of the sights in the northern part of the city. We hired motorcycle taxis for a few hours (for 5000 kyats per person, this time both of us had separate bikes) and drove first to the Kuthodaw pagoda where “the biggest book in the world” is. That refers to the collection of hundreds of stupas, each containing a huge stone with Buddhist texts engraved into them. From there we went onto to Kyauk Taw Gyi pagoda with its gigantic marble Buddha statue. The walk up the Mandalay Hill started nearby. 920 stairs will take you in a very slow and sweaty manner through countless pagodas and souvenir stalls up to the top of the hill which is a popular sunset viewing place. We kept climbing ever upwards, every once in a while thinking we reached the top, only to find more stairs going up. We took our time and it was nearly an hour later that we finally did get to the very top and there we saw just how popular the place was: it was full of tourists, most of them having taken taxis or a bus up. Cheaters. It was an interesting journey up and you wouldn’t have seen all those pagodas and cats (there were so many gorgeous cats along the way!) from a taxi. From the top of the hill it was obvious how flat the area is – no other hills in sight and also the city itself is full of low buildings, no skyscrapers around here. On our way down a local guy started talking to us, telling us how he just moved here from Yangon and that his father has some position in the government. I assume they were pretty well off, as he was telling us proudly how he had been to five different countries: Thailand, Cambodia, Singapore, Vietnam and Laos. That seemed to make him super well-travelled by local standards, judging by how proud he was. As we got down he waved us a cheerful good-bye – that was all he wanted, just to chat a few minutes. 

We got back on the bikes to head to one of the highlights of Mandalay – the puppet show. The only problem was that our drivers didn’t first understand where we wanted to go, until I made my great puppet imitation. Then they took us to the right place, laughing. We hadn’t bought the tickets in advance as our driver the day before had assured us it was easy to get tickets. That turned out to be true, the show started at 8:30pm and as we arrived about an hour before there were plenty of tickets left and we could choose the best seats, right in front of the stage. The ticket cost 10 000 kyat per person which was a bit steep but we found the show to be absolutely worth it. The audience consisted nearly solely of tourists but as far as I know, the show was genuine traditional style. In front of the stage there was a five-man orchestra banging maniacally on different sort of drums and playing a flute that sounded like the one they use for charming snakes – I could not detect any melody or harmony in the cacophony, it sounded like a group of children banging on various instruments however they pleased, but I suppose that is how it sounds to the uninitiated. On the stage puppets were dancing and every once in a while the upper curtain was lifted so that the audience could see the puppet-masters pulling the strings in their skilful way. The puppets could be human characters, animals such as horse, monkey or snake, or demons. At one point there was also a human dancer doing the same movements as the puppet next to her. The whole show lasted an hour which was a perfect length – it probably would have gotten boring if it went on too long but like this it was really funny and enjoyable. We also bought some puppets to take home so that we can re-create the show back home (visitors, you have been warned!)

All in all it was a great visit to Mandalay, it was really nice to see the work shops and the puppet show in addition to the countless pagodas. From here we will move on to Bagan by boat – we look forward to a boat ride of about 9 hours along the Irrawaddy River.